Etusivu
Historia
Naaraat
Urokset
Pentueet
Kastraatit
Värikoodit
Vinkki
Email
Linkit
|

Vippi ulkoilemassa.

Reviirin tarkistusta
pihapiirissä.

Rapsutus kelpaa.

Vippi ja taustalla Lutu hiiriä väijymässä.

Kissa kuvassa? Koiranilmallakin on joskus
päästävä ulos.

Kantauroksemme Vippi tietää miten
raksupurkille päästään!

Riippukeinussa kesällä.

Vippi ja Pekka.

Lutu ja Vippi, parhaat kaverukset.

Rakennustarkastaja rantasaunalla.
|
Taisirin Lord Leopold, Mummeli-kissojen
itseoikeutettu kunkku. Hänestä koko kissatouhu sai alkunsa vuonna 1998.
Vippi oli 4,5 vuotias, kun hänet "adoptoitiin" edelliseltä
omistajalta. Vippi oli vieraillut meillä jo parina kesänä aikaisemmin
ja viihtynyt erinomaisen hyvin maalla ja tuli heti kuin kotiin. Vippi valloitti hetkessä perheemme sydämet mahtavalla
luonteellaan ja seurallisuudellaan. Päällimmäinen kysymys
alkutaipaleella oli, voiko tällaisia kissoja olla olemassa? Koska
Vippi oli edelleen leikkaamaton saapuessaan meidän perheeseen,
täytyihän näin ihanalle balineesipojalle saada jälkikasvua. Niin
myös tapahtui. Kasvattaja oli innoissaan kun kuuli että poikaa ei
ollut vielä operoitu. Vippi kävi Raisiossa vierailulla Taisirin
kissalan Claudian luona. Syntyneestä pentueesta Taisirin On Flame Again
eli Emmy oli ensimmäinen Mummeli-kissalan
IV kategorian emo.
Vippi hyväksyi hyvin muut kissat
perheessä. Maalla niitä saattoi olla samanaikaisesti joskus toistakin
kymmentä
vipeltäjää yhtäaikaa, kun molemmat pojat olivat kissoineen käymässä.
Ainoa jonka kanssa syntyi kunnon mittelöitä muutaman kerran, oli
kilpailijauros Romeo.
Paras ystävä Vipillä oli Ruben
eli Lutu, mutta kyllä Vippi myös piti hyvää huolta myös
nuoremmista naaraspuolisista perheenjäsenistä. Vippi oli varsinainen
kissaperheen Gentleman.
|
|
|